So 2000 and late Kaukaa näkee paremmin

Kansakunnan suruprosessin viisi vaihetta

Ihmiset ja kansakunnat käyttäytyvät tunnetasolla samalla tavalla. Maailmalla tapahtui muutoksia, joita Suomi ei voinut hyväksyä. Mietitään Suomen tilannetta Elisabeth Kübler-Rossin suruprosessin viiden vaiheen kautta.

 

Kieltäminen. Tämä oli ensimmäinen reaktio globaalin kriisin. Tässä oikeastaan riittää, kun lainaa vuoden 2008 kuuluisan lausetta: “Ei koske Suomea”.

 

Viha. Tämä vaiheen pitäisi olla jo hiipumassa. Viha näkyy erityisesti keskustelupalstoilla. Ihmiset syyttävät kaikkia muita talouskriisistä. Aluksi syytettiin ulkoisia tekijöitä, kuten Kreikkaa, pakolaisia tai EU:ta, mutta kun muualla alkoi mennä paremmin ja meillä ei, syitä oli etsittävä myös omien rajojen sisäpuolilta.

 

Nyt on käynnistynyt kaupankäynnin vaihe. Poliitikot yrittävät epätoivoisesti saada toisiaan sormella osoittavat löytämään ratkaisuja, jotka olisivat kaikille mieleen ja säilyttäisivät status quon. Ratkaisut eivät kuitenkaan saa muuttaa yhteiskunnan rakenteita eivätkä etenkään saa kohdistuisi poliittista valtaa käyttäviin instituutioihin.

 

Kaikki esitetyt ratkaisut pyrkivät menneisyyteen palaamiseen, joten ne tulevat epäonnistumaan. Ratkaisujen sijaan tarvitaan muutosta. Seuraa masennus, kun rakenteet rapisevat ja osa kansasta jättää uppoavan laivan. Kansakunta kerääntyy yhteisen häpeän merkkinä 90-luvun laman tuulipuvuissa kuuntelemaan häpeän evankelistaa, häntä joka on aloittanut itsensä brändäämisen tähän rooliin hyvissä ajoin.


Paluu menneisyyteen ole mahdollista. Eihän se koskaan ole ollut. Koittaa hyväksymisen aika. Muutos ja toipuminen voi alkaa vasta kun luovumme ajatuksesta, että kykenemme kääntämään kelloja aikaan ennen vuotta 2008, tai kenties vuotta 1918. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat